Once in a lifetime: Новый Год 2014 и Воронеж (Uusi Vuosi ja Voronezh)

Tänään maanantaina olin siis ekan kerran mun normikoulussa loman jälkeen. Jotenkin nyt olen havahtunut siihen, että enää puolet vaihdosta jäljellä. Joten vaikka tänään oli aivan täydellisen normaalipäivä, nautin siitä ihan täysillä, eri tavalla kuin aikasemmin. Niin aion tehdä tämän seuravaan vajaan puolen vuoden aikana! .. vaikka eihän mun suunnitelmat koskaan oikeen täällä Venäjällä toimi xD

Tässä kuitenkin postaus, jonka kirjoitin viime sunnuntaina. En saanut postattua sitä, koska kukaan ei ollut laittanut nettiin rahaa, eikä se siis toiminut. Täällä siis melkein mitään pysty maksamaan laskulla, koska posti... Ei siis ole kovin hyviä varmistuksia siitä, että laskun vastaanottaja maksaa sen laskun. Asiasta kolmanteen, mutta tässä tää postaus:

Kirjoittelen tätä nyt sunnuntaina 12.1, mutta pystyn postaamaan blogiin vasta myöhemmin, koska tällä hetkellä mulla ei ole puhelimen netin lisäksi nettiä käytössä. Tulee luultavasti pitkä postaus, joten ne voivat lukea, ketä kiinnostaa. Mun on kuitenkin pakko kirjottaa teille ja valaista vaihtarin todellisia ajatuksia (ainakin minun todellisia) hieman laajemmin tavallisen tapahtumien kertoilun sijaan, joka tulee vasta lopussa.

Perjantaina palasin siis takaisin AFS-talvileiriltä Voronezhista. Mun huone täällä yläkerrassa oli myös jo valmis, joten pääsin muuttamaan tänne. Siirsin osan tavaroista matkalaukussa, jonka kanssa tulin tänne Venäjälle Suomesta ja leirilaukunkin kannoin saman tien yläkertaan. Täällä mun uudessa omassa huoneessani sitten istuin näiden matkalaukkujen äärellä ja oli hiukan outo olo.

Ensinnäkin siksi, että olen nyt melkein puolisen vaihtoa asunut täällä nukkuen olohuoneessa, joten olen ollut lähes koko ajan perheen ympäröimänä. Välillä tuokin on ärsyttänyt, mutta nyt täällä omassa huoneessa on jotenkin vähän eristynyt olo. Yritän miettiä, miten me siellä Suomessa kotona olemme eläneet. Istuuko kukin vain omissa huoneissaan ja tulee ulos, kun on jotain asiaa? Onneksi sentään voin mennä alakertaan heti kun mieli tekee.

Siinä matkalaukun vierellä istuessani, muistin, kuinka viimeistelin matkalaukkuni pakkausta viimeisenä iltana ennen lähtöä yhden, parhaista ystävistäni, kanssa. Olin täynnä odotusta ja innostusta, mutta myös surua ja ahdistusta. Asian tärkeyden huomaa todella vasta silloin, kun joutuu olemaan ilman. Ennen perhe, ystävät ja muut läheiset ovat olleet niin itsestään selviä (varsinkin perhe ja vanhemmat!), etten ole kunnolla tajunnut kuinka tärkeitä ne oikeasti on. Miten tärkeää on se, että on ihmisiä, jotka rakastaa sua, vaikka huudat ja haukkuisit niitä. Eikä tää ole mikään vitsi. Olen onnelline, kun tiedän, että teen mitä vaan, tiedän että mun vanhemmat rakastaa mua silti. Kaipaan kovasti kaikkia siellä Suomessa <3 Vaikka täälläkin on välillä kiirettä ja menoa, on aina ihanaa saada viesti Suomesta, jossa kysellään tai kerrotaan kuulumisia.

Vieressäni oli matkakassi leiriltä. Siellä vietin varmaan yhden elämäni parhaista viikoista. Oli haikeaa lähteä sieltä takasin Krasnodariin ja nyt jo ikävä AFS vaihtareita, vapaaehtoisia ym., jotka asuvat ympäri Venäjää. Samalla väkisinkin päässä ajatus, että joskus mun on lähdettävä täältä Venäjältä takaisin Suomeen niin kuin meidän piti lähteä leiriltä kotiin. Onneksi sen aika ei ole vielä. Vaihtovuoden jälkeen haluan ehdottomasti vierailla vaihtokavereiden luona ympäri maailmaa. Pitää vain yrittää keksiä keino saada rahaa siihen..

Mitä ikävä oikeastaan on? Se on kaipuuta tärkeitä ihmisiä tai menneitä hetkiä kohtaan. Olen siis suunnattoman onnellinen, siitä mitä kaikkea olen jo saanut kokea ja kuinka paljon ihania ihmisiä mulla on ympärilläni.

Täällä on ollut vaikeeta. On ollut hetkiä, jolloin en olis halunnut mitään muuta kuin Suomeen äidin tuttuun ja turvalliseen kainaloon. Ennen jo tänne tuloani tiesin, ettei tämä ole helppoa – asua yksin vieraassa maassa vieraalla kielellä. Kuitenkin sitä, millaista se todella on, ei tiedä kuin vain henkilö, joka on sen kokenut.

Ennen kaikkea mulla on ollut hetkiä, kokemuksia ja tunteita, joista en ole edes osannut unelmoida! Niitä hetkiä, jolloin tunnet olevasi onnellisin ihminen maailmassa. Olen kiitollinen siitä kaikesta, mitä mulla on ja mitä olen saanut. Monet palanneet vaihtarit kertovat, että vaihtovuosi muuttaa elämän. Tänne saapuessani, vaihtovuoden alkuaikoina, sitä oli vaikea uskoa. Kuitenkin nyt jo ymmärrän, mistä he puhuivat.

Olen silti se sama ihminen, joka lähti Suomesta elokuun lopulla. En vieläkään ole oppinut tykkäämään raa’asta kaalista ja loukkaannun helposti pienistäkin asioista. Mutta se, mitä olen täällä ollessani oppinut, ymmärtänyt ja tajunnut on jotain, minkä takia en koskaan tule katumaan vaihtoon lähtöä.

Rehellisesti puhuen aluksi mulla oli vaikeuksia ymmärtää, kun kaikki käskivät mun nauttia mun vuodesta täällä. Miten voin nauttia, kun on niin vaikeaa ja olen itku silmässä pienistäkin asioista. Nyt kuitenkin tajuan, että mulla on kohta enää vaan puolet mun ajasta jäljellä täällä ja siitä aion nauttia niin paljon kuin pystyn. En väitä, ettei alkuaikoinakin ollut hyviä hetkiä! Onhan niitäkin ollut jatkuvasti.

Tiedän, että huomenna alkaa taas loman jälkeen koulu. Pitää herätä aamulla aikaisin ja tylsistyä koulun penkillä. Ehkä se on juuri sitä, mitä en ennen vaihtoani tajunnut. Elän täälläkin ihan tavallista arkea suurimman osan ajasta. Eihän se arki Suomessakaan aina sitä juhlaa ole, niin ei tasan ole täälläkään. Lisäksi tämä arki täällä oli alussa aivan älyttömän vaikeaa. Silti tämä vuosi on jotain ainutlaatuista mun elämässä, josta mulle jää paljon muistoja. Niin kuin blogini otsikko kertoo: Once in a lifetime. Nyt jo haluan kiittää mun järjestöä siitä, että olen täällä nyt.

Nyt kaiken syvällisemmän pohdinnan jälkeen, voin kertoa mitä olen puuhaillut viime aikoina. Uusi vuosi siis ”tavattiin”, niin kuin venäläiset puhuvat ja nyt eletään jo vuotta 2014 :o Uuden Vuoden kohtasimme kotona perheen kesken, sillä niin kuin joulu Suomessa Uusi Vuosi Venäjällä on perheen juhla. Valitettavasti host äiti ja pikkuveli olivat vähän kipeinä, joten heidän osaltaan juhliminen oli aika rauhallista. Se ei kuitenkaan latistanut ainakaan mun osalta tunnelmaa ja juhlimme sitten host isän kanssa yömyöhään.

Host isoäiti kysy, että tekisinkö tollasen tortun uudeks vuodeks, ni minähän tein :) Päälle vielä kirjotin Hyvää Uutta Vuotta (tosin kirjotin sen ensin väärin, josta pikkuveli onneks huomautti) :D

Perinteisesti yhdeksältä illalla 31.12 hyvästellään vanha vuosi ja jokainen kertoo menneestä vuodesta. Tosin meillä kaikki olivat niin nälkäisiä, että aloitimme syömisen jo aikaisemmin. Hieman ennen kahtatoista joka tv-kanavalta tuli laskenta Uuteen vuoteen ja sen jälkeen pärähti soimaan Venäjän hymni. Myös herra Presidentti sanoi sanansa televisiossa. Heti kahdentoista jälkeen ryntäsimme yläkerran ikkunaan. Täällä kaupungin ulkopuolelta katsoessa näkyi siis öinen kaupunki ja raketteja joka puolella niin paljon kuin ehti katsoa. Oli kyllä ehdottomasti upea näky, valitettavasti ei siitä varmastikaan olisi saanutkaan yhtä hienoja kuvia, mitä se oikeasti oli. Siispä keskityin kuvaamisen sijaan katselemaan sitä, enkä kyllä ennen ole nähnyt niin paljon raketteja yhtä aikaa! Olen nähnyt täällä jo niin paljon kaikkea, mitä en haluaisi koskaan unohtaa!

Yöllä sitten venäläinen joulupukki eli pakkasukko oli tuonut muutaman lahjan kuusen alle, jotka me avasimme aamulla 1.1. Uuden Vuoden jälkeen sitten vain rentouduimme ja vietimme aikaa perheen kesken. Oli mukavaa aikaa. Muutenkin venäläinen Uusi Vuosi muistuttaa enemmän suomalaista joulua kuin mikään venäjällä sanaan joulu liittyvä. Se johtuu kuulemma siitä historiasta ja jos en nyt ihan väärinpäin muista, niin neuvostoaikoina kaikki kirkkoon liittyvä oli kielletty ja siksi mm. kaikki kansainväliset jouluperinteet venäläiset on liittäny uuteen vuoteen (esim. joulukuusi).

Annoin perheelle lahjaksi mm. Uno-kortit, joilla tuli kyllä kiitettävästi pelailtua uuden vuoden jälkeisinä päivinä

2.pvä illalla yhdeksän aikaan lähin juna-asemalle ja leirille. En ole ennen ollut junassa pitkiä aikoja, joten aluksi tuo venäläinen juna oli aika shokki suoraan sanottuna. Viihdyin siellä loppujen lopuksi kuitenkin niin hyvin ja nyt kauhea into matkustaa jonnekki kauas uudestaan! Matka kesti jotain 16 tuntia, mutta meni ihan todella nopeasti. Siellä oli sängyt, mutta ei mitään ovia/hyttejä. Sellainen juna, missä on hytit, on vissiin yhden luokan parempi juna. Junia on siis kolmenlaisia Venäjällä sikäli kuin olen ymmärtänyt: sellainen missä on vain penkit (nimitetään elektrizkaksi ei junaksi), tuo missä on sängyt ja sitten sellainen missä on hytit. Venäläisestä junasta saat aina kuumaa vettä, sillä eihän venäläinen nyt pärjäisi ilman teetä! Vessapaperia on kuitenkin parempi varata itse mukaan, sillä sitä ei välttämättä junasta löydy.

Leiristä varmaan parempi, että kerron kuvien avulla enemmän kun muutenkin tätä tekstiä jo niin paljon. Yhteensä leirillä oli 76 osallistujaa, mikä oli itse asiassa just hyvä määrä. Sochissa kun oli niin valtavasti porukkaa, niin siellä joutui aina odottelemaan ym. Tuolla leirillä oli siis vain osa, ne ketkä olivat sinne halunneet lähteä. Oli kyllä niin paras leiri ikinä ja nää muut vaihtarit on niin kuin yksi mun perhe <3 Voronezh nyt ei sinällään ollu mikään Sochin vertainen paikka, mutta sen paikannimen tulen aina liiittämään tohon leiriin, joten mulle se on rakas paikka. Aina siis ne hienot kuvat jostain patasaista eivät välttämättä kerro sitä onnellisuudeen määrää. Kyllä mulle ainakin se on ne ihmiset!

Pidettiin oman kielemme tunteja muille. Se oli ihan kiinnostavaa, mutta sikäli harmi, että silloin kun minä pidän tunnit, niin en päässyt osallistumaan muiden kielten tunneille. Täällä on vaan vahvistunut ajatus, että haluan oppia lisää kieliä ja venäjää vielä paljon paremmin!

Paljon tanssittiin

AFS leirit koostuvat myös paljolti osin halauksista :D

Ahahah, oli pakko ottaa kuva, koska toi hattu on just sitä, mitä mulle tulee stereotyyppisenä ajatteluna mieleen venäjästä :p

Ihana italialainen vaihtari, jonka kanssa jaoin huoneen ja johon tutustuin vielä paljon paremmin leirin aikana.

Kuvassa Chile, Italia x2, Australia, Italia ja Suomi

Luntakin satoi yksi yö (loskaa)

Jouluyönä vapaaehtoset tuli kirkuen herättämään meidät (vaikka harva oikeasti kuitenkaan nukkui) ja tehtiin sitten ennustuksia ym.)

Yövyttiin siis jossain "hoitolassa" ja siihen hintaan kuului tommoset jotku ihme happikoktailit ja kans jossai suolahuoneessa oleilu (ehkä saan myöhemmin siitä kuvia tänne). Piti kuulemma tehdä hyvää.