tiistai 24. kesäkuuta 2014

Домой пора?

Viimeinen päivä Krasnodarissa. Miten tässä on näin käyny? Vuoden alussahan vuosi tuntui niin pitkältä ajalta. Onhan se niin totta, että aika menee loppujen lopuksi nopeasti. Tänään illalla lähtee juna Krasnodarista kohti Moskovaa. Toistaiseksi viimeistä kertaa menen rautatieasemalle, josta on tullut lähdettyä moniin uusiin paikkoihin.

persikkapuu host isovanhempien luona - namskis

viinirypäleetkin täällä kasvaa


omenapiirakkaakin tuli leivottua itse kerätyistä omenoista

luokan läksiäislahja mulle

Välillä joku täällä kysyy: "Haluatko jo kotiin?". Totta kai haluan, Suomihan on mun kotimaa ja siellä on mun elämä. Sydäntä lämmittää, kun tiedän, että mua jo odotetaan Suomessa <3 Se tekee palaamisesta helpompaa. Kuitenkin tulen kaipaamaan täältä Venäjältä monia asioita, kaikkea mihin ehdin tämän ajan aikana jo tottua. Se, että mun pitää nyt lähteä täältä ja palata takaisin Suomeen tuntuu jotenkin hassulta, epätodelliselta, oudolta. En edes oikein tiedä mitä ajatella.

Viimeiset viikot Venäjllä ovat kuluneet lomaillessa. Ensin meillä oli meren rannalla kolmen päivän orientaatio, jossa pääsin vielä viettämään laatuaikaa Krasnodarin alueen vaihtareiden kanssa.



rannalla oleilun ja umisen lisäksi orientaatiolla oli siis käsiteltiin tätä vaihtovuotta ja mitä meitä voi odottaa kotiin palatessa

Vanhempien ja siskon lentäessä Krasnodariin lähdimme viettämään ihanan loman Sotsin aurinkoon merenrannalle vuorten juureen. Heti siis kun olin ensin esitellyt elämääni täällä Krasnodarissa. Tiet, joita pitkin olen tallannut tämän vuoden. Kodin, jossa olen asunut. Perheen, jonka perheenjäseneksi olen tullut.



tässä jeepin kyydissä en suinkaan ole minä, älkää hämmentyky, vaan rakas siskoni, jonka kanssa meitä usein samannäköisiksikin väitetään <3








Sotsi on kyllä ihan paras paikka! Siellä on meri ja vuoret ja aurinko <3


Nyt vielä nauttimaan viimeistä hetkistä kotona! Pian nähdään Suomen rakkaat, johan on näkemistä jo odoteltu <3 Suomeen saavun siis 28.pvä iltapäivällä parin Moskovassa vietetyn päivän jälkeen ;)

Rakkaudella
Nella

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti