maanantai 16. syyskuuta 2013

Krasnodar

Vihdoinkin alkaa tuntua, että elämä pääsee alkuun täällä! Koulusta en ole vielä löytänyt hyviä kavereita, mutta muuten kyllä on jo tutustunut moniin todella mukaviin ihmisiin täällä. Lisäksi mulla on ollut täällä aiempaa enemmän puuhaa, joka on tehnyt elämästä mielenkiintoisempaa ja koti-ikäväkään ei ole juurikaan vaivannut :)

  Yksi AFS:n nuori vapaaehtoinen ja yksi toinen venäläinen nuori näyttivät mulle lisää kaupunkia. Käytiin myös yhdessä puistossa, jossa on esillä vanhoja tankkeja. He käyvät koulua, joka on enemmän erikoistunut kieliin ja he puhuvat hyvää englantia. Otin myös kuvia kaupungista, jolloin saan ehkä Venäjän näyttämään hieman hohdokkaammalta kuin aikaisemmissa kuvissani. 

Olin myös perheen isän ja hänen kollegoidensa kanssa pelaamassa jalkapalloa. Ensin he kyllä ihmettelivät, että mikä tyttö tänne tuli, mutta kyllä minä sinne joukkoon hyvin menin. Oli kyllä tosi kivaa ja kyllä urheilu on niin tarpeellista! Kaikki alkoi heti näyttää paljon valoisammalta. Lisäksi pitäisi päästä useammin harrastamaan urheilua, koska alan olla hieman huolissani tästä kasvavasta vyötärönympäryksestä. Kyllä täällä ihan normaalisti syön, mutta Suomessa olen tottunut liikkumaan niin paljon ja täällä ruoka ei ehkä ole niin kevyttä kuin olen tottunut Suomessa syömään. Mitään kevyttuotteita ei ainakaan tässä perheessä siis käytetä. Tosin oli myös erittäin hauskaa pelata perheen kesken jalkapalloa ihan tuossa takapihalla.

 26.9 on 'Day of intercultural learning'. Olimme sunnuntaina koululla numero 23 miettimässä yhdessä vapaaehtoisten ja vaihtareiden kanssa mitä teemme silloin. Ainakin toteutamme esitelmiä omista maistamme eri kouluissa ja lisäksi suunnittelimme kaikenlaista muuta ohjelmaa kuten piknikin vaihtareiden perheille 28.9. Tämän jälkeen lähdin parin muun vaihtarin ja yhden vaihtarin siskon sekä äidin kanssa ajamaan Carting-autoilla. Olen ajanut kerran aikaisemminkin, joten ei ollut mikään suuri elämys, mutta hauskaa oli silti :) Huomenna varmaan vaihtareiden kanssa mietimme kysymyksiä maistamme perheillemme piknikkiä varten. Teimme silloin joskus Elisenvaara-vaihtoamme varten kysymyksiä Suomesta venäjäksi ja kyselin, jos Suomen venäjän opettajallani olisi ne vielä.

Ensi viikonloppuna mulla on AFS-leiri Mustan meren rannalla (en muista kaupunkia). Odotan kyllä innolla leiriä ja toivon, että silloin olisi hyvät ilmat! Nyt täällä on ollut hyvin vaihteleva sää. Tänäänkin koko aamupäivän satoi ja oli aika viileä (ehkä n.20 astetta), mutta iltapäivällä aurinko paistoi taas. Tässä välissäkin oli taas muutama todella kuuma päivä.

Eipä tule mitään sen ihmeellisempää mieleen, mutta yritän taas laittaa paljon kuvia tänne :)




Täällä on paljon erilaisia patsaita. Tämä sijaitsee ihan kouluni vieressä :)


..ja ihania puistoja!


Krasnaya - pääkatu, la + su tässä ei saa ajaa autolla vaan ihmiset voi kävellä tässä


Usein liikennevaloissa näkyy kuinka kauan aikaa on valon vaihtumiseen


Kuban-joki






'Merkki Krasnodarissa, jonka kanssa kaikki ottavat kuvia'

Melkein aina joen rannalla näkyy toiveikkaita kalastajia. Tosin itseä kyllä epäilyttää millaista kalaa tästä joesta saa..


Olen nähnyt paljon hääpareja. Kuulemma täällä monet menevät juuri syksyllä naimisiin.


Rakkaudella
Nella

P.s Paitsi että nyt mulla on mun osoite mihin voi lähettää postia, joten halukkaat voi kysellä multa :) Tosin näillä ei ole postilaatikkoa, joten postit pitää hakea paikallisesta postitoimistosta..
  

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti